Moi!
Reilu puolivuotta sitten Virpin kanssa syntyi ajatus pienoisesta road tripistä pitkin ja poikin Eurooppaa.
Alkusuunnitelmissa oli lähteä liikenteeseen kahdestaan moottoripyörillä, mutta pikkuhiljaa ajatukset kääntyivät asuntoauton suunnalle.
Nyt kun reissulle lähtöön on aikaa vielä rapiat kolme viikkoa, niin miehistöksi on hioutunut neljän eläväisen joukkio:
Nalle, Kingi, Virpi ja minä.
Näillä näkymin suuntaamme auton keulan kohti satamaa 22.01.2018 ja siitä sitten putputtelemme laivalla Saksaan.
Paluulippuja ei olla vielä tilailtu, kun ei oikein tiedetä milloin ollaan takaisin tulossa ja minne.
Aika näyttää mitä matka tuo tullessaan…. ainakin matkalla blogin.
-07.01.2018-
Niinhän siinä kävi, että kaikista epäilyistä huolimatta saimme kaikki tavarat pakattua muuttolaatikoihin ja kuskattua ne suhteellisen ehjinä varastoon.
Kyllähän sitä tavaraa vielä riittikin vaikka olimme antaneet tai myyneet lähestulkoon kaikki huonekalut ja ison osan irtaimistoa hyvissä ajoin ennen asunnon myyntiä.
Niin, nyt sitä sitten ollaan virallisesti vailla vakituista asuntoa ja kotina toimii melko lailla kompaktin kokoinen koppiauto.
Olotila tuntuu samaan aikaan onnelliselta ja kuitenkin jotenkin jännittyneeltä…
Ensimmäinen matkapäivä ja -yö sujui melko rennoissa tunnelmissa laivalla.
Suurin jännityksen aihe oli kuinka reissukotimme kipuaa Keski-Euroopan kitkoilla laivan ramppia pitkin ylös, mutta huoli osottautui melko lailla turhaksi.
Eipä tuo ramppi niin kauhean liukas ollut.
Satamasta hurauttelimme muutaman kilometrin lähimmälle leirintäalueelle.
Puolen yön aikoihin pimeässä kurvaillessa leirintäalue tuntui aikamoiselta liejukentältä, mutta näin aamukahvin tuoksua nuuhkaillessa kaikki näyttää paljon paremmalta vaikkakin sateisen harmaalta.
-24.01.2018-
Ovi tuntuisi toisinaan luksukselta. Matkalla kissojen kanssa….
Matkalla Amsterdamiin.
-25.01.2018-
Amsterdamiin saavuttiin mukavasti isoa tietä ajelemalla.
Meno tuntuu mukavalle vaikka asuntoauton lämmityksen sähköiset vempeleet nikottelivatkin hetkisen.
Parilla ärräpäällä ja riuskalla ranneliikkeellä pikku viat korjataan hetkessä.
Tai no, yksi yö nukuttiin kylmässä autossa.
Eipä tuo haitannut, fiilikset on kuitenkin katossa.
Kaupungin kyljestä löydettiin inasen hipahtava leirintäalue joka houkutteli jäämään vielä toiseksikin yöksi.
Leirintäalueelta sillan yli köpöttelemällä päästiin lähijunaan ja siitä suoraan keskustaan.
On tämä vaan hieno paikka…vaikkakin tällä hetkellä hivenen utuinen.
-26.01.2018-
Istuskelen pimeässä juomassa aamukahvia ja kuuntelen meren aaltojen pauhua rantakivikkoon.
Pauhun seasta erottuu aikaisten pikkulintujen laulua.
Ei hullumpi hetki herätellä päätään.
Tänään aamuyöstä herättiin keskiaikaisen kirkon pihalta Colleville-sur-Merin kylässä.
Kirkko ja koko kylän olemus oli jotenkin tutun tuntuinen ja toi mieleen toisesta maailmansodasta kertovat leffat.
Komealla paikalla on karu menneisyys joka vetää turisteja puoleensa.
No nyt täällä ei kyllä näy ketään, pois lukien muutamaa paikallista autoilijaa jotka ilmeisesti suunnistelevat aamuksi töihin.
Eikä yksikään leirintäalueista ole auki, mikä selittää kirkon pihalla nukkumiset.
Tänään olisi tarkoitus lähteä ajelemaan Normandian rannikkoa etelän suuntaan kohti luostari saarta jonka nimeä en juuri nyt muista.
Siinäpä oiva lähtökohta suunnistukselle…
Amsterdamista lähdön jälkeen ajelimme Belgiaan Bryggen kaupunkiin, jonka vanhakaupunki oli mahtipontisen hieno.
Satuimmekin sattumalta kaupungille samaan aikaan kun siellä vietettiin talvijuhlaa.
Porukkaa oli paikalla melkoisesti pienestä tihkusateesta huolimatta.
Talvea juhlistettiin oopperan tapaisella esityksellä ja erilaisilla tulilla kaupungin keskustassa.
Kaupunki näytti sen verran hyvältä, jotta sinne voisi kurvailla joskus toistekin.
Eikä tuo paikallinen suklaakaan niin hirveän pahalle maistunut.
Bryggesta tie kuljetti meidät Ranskan puolelle Etretatin kylään katselemaan rantakallioita.
Joskus aikaisemmin nettistä katselin kuvia paikasta ja ajattelin, jotta tuolla voisi itsekin käydä kallioita kurkkaamassa.
Eipä tuo huono ajatus ollutkaan.
Meri ja tuuli olivat muokanneet kalliojyrkänteistä upean näköisiä teoksia.
Etretatissa tuli tuettua paikallisia lähituottajia ja ostettua maistiaisiksi jääkaappiin pullo Calvadoksen maakunnan tuotetta. Tällä kertaa siiderin muodossa.
Aika näyttää kuinka hedelmällinen hankinta tuli tehtyä.
Etretaista poistuimme uskollisesti navigaattorin ohjeita noudattaen seikkailemaan Le Havren teollisuusalueelle.
Siellä olikin melkomoinen kattaus erilaisia kemianteollisuuden jalokiviä hajuineen.
Tässä tapauksessa olisi ollut viisaampaa uskoa tervettä maalaisjärkeä kuin navigaattoria.
Tulipahan nyt sitten kuitenkin haisteltua erilaisia kaasuja ja reilun tunnin ajelun jälkeen todettua, ettei meidän autolla pääse ajamaan Seinen yli menevän lossin kyytiin.
Joten jouduimme kaasuttelemaan samojen kaasujen läpi takaisin ja ylittämään Seinen maksullista siltaa pitkin.
Pikaisesti laskien aiemmin oletettu säästö (3,2E) tiemaksuissa kostautui noin kymmenkertaisena oppirahana.
Nuukuus kannattaa aina, eikö?
Näitten seikkailujen päätteeksi päädyimmekin tuonne Colleville-sur-Merin kylään, josta kirjoittelin tuossa aikaisemmin.
Hetken kun vielä odottelemme aamun valkenemista, niin pääsemme tutkimaan miltä täällä näyttää.
-29.01.2018-
Mont Saint Michelin luostarisaari löytyi vaikka nimi ei tullatkaan heti mieleen.
Aikamoinen linnoitelma tuokin.
Munkkien kaljat ovat pysyneet aikanaan hyvin turvassa muurien sisällä, sen verran jykeviltä muurit näyttivät.
Luostarin tutkailun jälkeen ajelimme Espanjan Baskimaalle San Sebastian kaupungin kieppeille.
Sieltä löytyikin kiva leirintäalue meren rannalta jyrkän penkereen päältä.
Tässä olemme pari yötä ja suunnittelemme mihin suuntaan auton keulan sitten suuntaisimme.
Tällä hetkellä houkuttavimmalta suunnitelmalta tuntuisi ajaa vielä hetki etelään Espanjan puolella ja suunnistaa sitten Portugaliin Lissabonin seutuville.
Kissojen kanssa matkaaminen on sujunut yllättävän mukavasti.
Toistaiseksi vastaan ei ole tullut mitään isompaa ongelmaa.
Toki pientä sopeutumista ja joustoa tarvitaan, puolin ja toisin.
-01.02.2018-
Espanjasta tie vei meidät vuorten yli Portugalin puolelle.
Alkumatkasta luontoäiti esitteli meille laajan kirjon erilaisia säätiloja.
Välillä sateli lunta, vettä, rakeita….
Lopulta ylängöllä päästiin nautiskelemaan auringon paisteestakin.
Portugaliin saavuttua ensimmäinen yö vierähti mukavasti rekkaparkissa moottoritien varrella.
Melko hyvin koppiautomme sulautui rekkojen väliin, vaikka isoveljien murahtelu välillä unta haittasikin.
Alkajaisiksi suunnistimme Lissabonin eteläpuolelle Lagoa de Albufeiran ranta kylään.
Tähän aikaan vuodesta kylä elelee hiljaiseloa ja odottelee kesän helteitä…. kuten mekin.
Vuokrasimme kylältä muutamaksi päiväksi pienen talon minkä turvin olemme saaneet ehostaa reissukotiamme.
Pieni siivous siellä rupesikin olemaan jo tarpeen.
Pienenä vinkkinä voin sanoa, että jos tulet tähän aikaan vuodesta Portugaliin ja vuokraat vanhan kivitalon jossa on kivilattiat niin muista ottaa mukaasi paksut villasukat.
Ulkona aurinko lämmittää jo hetkittäin kivasti, mutta sisällä on vilu.
Naapurit tuntuivat ottavan tällaisetkin reissulaiset lämpimästi vastaan.
Tänään saimme heiltä pussillisen juuri poimittuja oman puutarhan hedelmiä.
Mikäpäs täällä on ollessa…
-04.02.2018-
Portugal on mahtavien rantojen maa.
Meni rannikolla melkein minne vaan, niin eteen aukeaa upea hiekkaranta tai komeat rantakalliot.
Tähän aikaan vuodesta reissatessa turistien tungoksesta ei ole vielä tietoakaan, niin paikkoja saa katsella ja fiilistellä rauhassa.
Fiilistelyä helpottaa päivittäin mukavasti lämmittävä auringonpaiste, vaikka ei tuota säätä valehtelematta kuumaksi voi vielä haukkua.
Lagoa de Albufeirasta huruuttelimme reissukodillamme Portugalin rannikkoa etelään päin aina Algarven alueelle.
Majapaikaksi löysimme mukavan siistin leirintäalueen Lagosin kupeesta.
Siistiksi ei ole kovin montaa leirintäaluetta vielä tullut haukuttuakaan, mutta tämä paikka on oikeasti sellainen.
Paikan siisteyden on huomannut moni muukin ja niinpä leirintäalue on suhteellisen täynnä erilaisia reissaajia ympäri Euroopaa.
Viikon tässä viivyttyämme, tien kutsu on ruvennut kaikesta huolimatta taas käymään liian houkuttelevaksi.
Niinpä huomenna aamusella keräilemme roippeemme kyytiin ja jatkamme matkaa kohti etelää ja Espanjaa.
On the road again….
-14.02.2018-
Tietyissä paikoissa on jokin ominaisuus, joka herättelee ajatuksia ja jää ikään kuin pyörimään mielen päälle.
Tarifan kylä Gibraltarin salmen rannalla kuiskaili joitakin sellaisia sävelmiä, että niitä täytyy hetkisen mietiskellä rauhassa.
Olisiko syynä kahden mantereen läheisyys vai kenties mukavan rento ilmapiiri, tiedä häntä.
No ainakin paikka jäi mieleen hetkiseksi.
-16.02.2018-
Gibraltarin jälkeen retkueemme asettautui hetkiseksi pohtimaan tulevia siirtoja Marbellan lähelle Cabopinoon.
Muutaman päivän siellä turistirantoja ja ravintolakatuja katseltuamme mielemme rupesivat halajamaan kuitenkin hivenen rauhallisimmille tienoille.
Niinpä jälleen turvauduimme sähköiseen tiedonvaltamereen ja rupesimme etsimään seuraavaa paikkaa, jonne voisimme asettua hivenen pidemmäksi aikaa.
Netin syövereistä löysimme kivan oloisen maalaistalon oliivipuiden siimeksestä Villanueva del Trabucosta.
Tällä kertaa netistä jäänyt kuva ja paikan päällä vastaan tullut todellisuus kohtasivat hyvin.
Meitä vastassa oli pieni valkoinen talo jota ympäröivät oliivipuut melkein silmänkantamattomiin ja puiden takana siintävät vuoret.
Kaiken lisäksi vuokranantaja osoittautui todella mukavaksi ja avuliaaksi.
Tosin yhteisen kielen puuttuminen on hetkittäin aiheuttanut positiivista hämmennystä.
Asiat ovat kuitenkin aina selvinneet ja onnistuimme jopa tilaamaan lisää polttopuita.
Mukava paikka, kannatti tulla.
Täällä on aikaa itselle ja puolisolle ilman ylimääräisiä häiriötekijöitä.
PS. villasukat edelleen tarpeen kivilattialla.
-25.02.2018-
Oliivipuiden siimeksessä olevalla talolla on suuri temperamentti.
Savun ja kostean maan tuoksuinen tahto.
Talo on koetellut meitä ajoittaisilla sähkökatkoksilla ja sisään vuotavilla taivaan kyynelillä.
Huomenna auringonnousun aikaan aukaisemme takorautaisen pihaportin, jätämme hyvästit.
Talolle, jossa oli paljon aikaa haaveilla huomisesta.
Huomenna suuntaamme Granadan kautta Alicanteen ja sieltä aikanaan Barcelonaan.
Onpas mukava päästä tien päälle.
-10.03.2018-
Barcelona jäi mieleen tanssin, laulun, jalkapallon, ravintoloiden ja lippujen kaupunkina.
Kaupunkina, jossa uusi ja vanha elävät rinnakkain.
Kadulla kulkiessa ei voinut välttyä aistimasta paikan omaa identiteettiä ja ylpeyttä siitä.
Jopa paikallista kieltä ymmärtämättä saattoi kadulla erottaa keskusteluja Kataloniasta ja Espanjasta.
Voi olla, että Barcelonaan tullaan vielä joskus toistekin.
-18.03.2018-
Reissussa kirjoittelu on näköjään jäänyt vähän vähemmälle.
Näin sitä on kuitenkin kurvailtu matkan loppusuoralle ja viimeinen viikko tien päällä alkaa kohta olla tosiasia.
Matka-aika jotakuinkin puolittui alkuperäisestä ajatuksesta, mutta tässä kolmessa kuukaudessakin on saanut kivasti nähdä ja kokea erilaisia paikkoja.
Moni paikka on jäänyt pysyvästi mieleen ja ehkäpä jossakin vaiheessa tekee mieli kurvailla samoille alueille uudelleen.
Reissuelämä on opettanut kulkureille monia uusia asioita.
Joskus huomaamatta siinä touhuilun sivussa joskus taasen kantapään kautta.
Niin tai näin, niin oppi menee perille tien päällä ennemmin tai myöhemmin.
Barcelonasta matkamme jatkui Nizzan, Pisan, Firenzen, Venetsian ja Salzburgin kautta Wieniin.
Täällä tutustumme kaupunkiin pari päivää ja sitten todennäköisesti suuntaamme Berliiniin mistä valumme pikkuhiljaa kohti Travemundea ja laivaa.
Vielä viikko seikkailua edessä ja sitten aloittelemme uudet seikkailut uudessa kodissa.
-02.04.2018-
-08.04.2018-